Yhteistyössä

Näin voit rahoittaa moottoripyörän hankinnan itsellesi

Moottoripyörälaina

Moottoripyörä on monen päiväunien kohde– edustaahan se omalla tavallaan vapautta, nuoruutta ja vaarallisia tilanteita. Varsinkin aina keväisin monet alkavat harkitsemaan moottoripyörän hankkimista tosissaan, sillä onhan kesä parasta aikaa ajella moottoripyörillä pitkin Suomen maita ja mantuja.

Moottoripyörä rahoitus hoituu kätevästi nykyään netin kautta, sillä lainantarjoajia on verkossa enemmän kuin koskaan. Jos olet kiinnostunut ottamaan lainaa moottoripyörään helposti, se käy parhaiten esimerkiksi tämän sivuston kautta.

Ennen lainan ottamista on kuitenkin tärkeää pohtia omaa taloudellista tilannetta ja sitä, tuleeko moottoripyörä todella tarpeeseen. Tämän takia on tärkeää vertailla eri lainavaihtoehtoja, jotta löydät mahdollisimman edullisimman koron ja parhaat ehdot juuri itsellesi.

Esimerkiksi lainalaskurin avulla voit helposti vertailla eri parametrien avulla sitä, minkälaiset lyhennykset moottoripyörän lainaan tulevat. Sen avulla on helppo suunnitella sitä, minkä hintaluokan moottoripyörä sopii omaan budjettiin parhaiten.

Kun nämä asiat on suunniteltu tarkasti, voit siirtyä prosessissa seuraavaan vaiheeseen.

Kilpailuta moottoripyörän rahoitus Vippi.org palvelussa

Vippi.org tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden kilpailuttaa moottoripyörän rahoituksen. Lainakilpailutus on helppokäyttöinen ja täysin maksuton. Yhdellä hakemuksella saat useita tarjouksia moottoripyörän rahoituksesta - ilman vakuuksia tai takaajia.

Ensimmäiset tarjoukset saat yleensä puutamassa minuutissa ja rahat tilillesi voit saada jopa saman päivän aikana.

Kuinka paljon voit rahoitusta saada riippuu omasta maksukyvystäsi ja jokainen hakemus arvioidaan erikseen - maksimissaan voit hakea moottoripyörän, mopon tai skootterin lainaa 60 000 euroa.

Kilpailuttamalla moottoripyörän rahoituksen voit saada huomattavia säästöjä lainan kuluissa. Vippi vertailee puolestasi useiden eri rahoitusyhtiöiden tarjoukset, jotta löytäisit juuri sinulle sopivimman ratkaisun.

Vippi.org:iin voit luottaa - se on turvallinen ja luotettava palvelu, jonka avulla voit tehdä fiksuja päätöksiä rahoitusasioissasi. Kilpailuta siis moottoripyörän rahoituksesi Vippi.org:n avulla jo tänään!


Kilpailuta myös:

Moottoripyörän rahoitus


Moottoripyörä rahoitus netistä heti – päätökset parhaimmillaan välittömästi

Nykyään lainaa moottoripyörään voi saada todella nopeasti, koska luotonmyöntäjien järjestelmät ovat pitkälti automatisoituja. Käytännössä tämä näkyy siinä, että lainapäätöksen saa parhaillaan jopa välittömästi tai muutamassa minuutissa.

Kun olet täyttänyt lainahakemuksen moottoripyörää varten, sen jälkeen se lähetetään lainantarjoajille. Jotta lainaa voi saada, hakijalla täytyy olla säännölliset tulot ja luottotiedot kunnossa. Lainanmyöntäjät tarkastavat hakemuksen ja tarjoavat sinulle moottoripyörälainaa, mikäli kaikki on taloudellisesti kunnossa.

Tämän jälkeen voit tehdä vertailua eri tarjousten kesken ja valita niistä sellaisen, joka sopii parhaiten omaan taloudelliseen tilanteeseen. Vertaileminen kannattaa aina – parhaillaan voit säästää merkittäviä summia lainan takaisinmaksun aikana. Näin helposti onnistuu lainaa heti netistä Vippi.org kautta.


Lainaa moottoripyörään – harkitse tarkasti ja tee vertailua

Moottoripyörä rahoitus on mahdollista saada nopeastikin, kunhan tietää tarkalleen, mitä on tekemässä. On kuitenkin hyvä käyttää aikaa lainojen vertailuun ja muutoinkin pohdiskella tarkkaan, tuleeko moottoripyörä todella tarpeeseen.

Minkälaisia asioita silloin tulisi sitten pohtia, kun on hakemassa lainaa moottoripyörää varten? Alla olevasta listasta voit nähdä tiivistettynä, mihin kaikkeen kannattaa kiinnittää huomiota:

  • Korko on tietysti yksi tärkeimpiä asioita, koska se yhdessä laina-ajan kanssa määrittää lainalle hinnan. Nimelliskoron lisäksi huomiota on syytä kiinnittää todelliseen vuosikorkoon, josta näkee kaikki keskeisimmät kulut, joita lainaan liittyy.

  • Laina-aika taas määrittää sen, kuinka pitkään lainanlyhennyksiä maksetaan takaisin. Tämä riippuu paljolti siitä, kuinka suuren lainan moottoripyörään haluaa ottaa ja kuinka suuren osuuden haluat maksaa pyörästä käteisellä.

  • Lyhennysvapaat kuukaudet saattavat tulla tarpeeseen silloin, kun oma taloudellinen tilanne muuttuu nopeasti. Tämäkin asia kannattaa tarkistaa moottoripyörän lainaehdoista. Samalla kannattaa tarkistaa myös muut ehdot, jotka antavat joustoa lainan takaisinmaksuun.

Lainaa moottoripyörään


Vakuudeton moottoripyörälaina – lainaa moottoripyörään ilman vakuuksia

Voit saada myös vakuudettoman lainan moottoripyörän hankintaan. Tämä tapahtuu kohtalaisen helposti varsinkin silloin, jos ostaa edullisemman pään moottoripyörän esimerkiksi alle 10 000 euron hintaan.

Näin pieniin lainoihin ei nimittäin usein liitetä vaatimuksia vakuuksista. Se sopii toisin sanoen niille, jotka eivät halua vakuuttaa omaisuuttaan moottoripyörän hankintaan varten. Toisaalta kaikilla ei välttämättä edes ole konkreettista omaisuutta, mikä voisi toimia vakuutena, joten tällaiset lainat mahdollistavat myös heille pääsyn lainan ottamiseen.

Toisaalta moottoripyörävippi voi toimia periaatteessa samalla tavalla kuin autolaina, jolloin ajoneuvo toimii lainan vakuutena. Jos lainanottaja laiminlyö maksuja, luotonantajalla on oikeus ottaa moottoripyörän omistusoikeus itselleen.

Vaikka ilman vakuutta myönnetyn lainan hankkiminen saattaa kuulostaa aluksi houkuttelevalta, siihen liittyy myös joitakin huonoja puolia. Näillä lainoilla on lähes aina korkeampi korko kuin vakuudellisilla lainoilla, koska lainanantajalle aiheutuu suurempi riksi rahan lainaamisen suhteen.

Tällöin voi olla hyvinkin mahdollista, että todellinen vuosikorko nousee helposti yli 20 prosentin, jolloin moottoripyörälle alkaa tulemaan nopeasti hintaa. Toki kilpailuttamalla ja vertailemalla on mahdollista saada vakuudettomia lainoja huomattavasti paremmin ehdoin.

Lisäksi vakuudettomat lainat saattavat altistaa tilanteille, joissa lainaa otetaan liian heppoisin perustein. Juuri vastuullisuuden takia rahan lainaamista on syytä aina pohtia pitkään ja perusteellisesti siitäkin huolimatta, että lainarahaa on helposti saatavilla.

Kun haet vakuudetonta moottoripyörälainaa, rahoitusyhtiö tarkistaa luottotietosi ja arvioi kykysi maksaa laina takaisin. Jos hyväksytään, voit saada lainan suoraan tilillesi ja käyttää sitä moottoripyörän ostamiseen.

Vakuudettoman moottoripyörälainan edut

  1. Ei vakuuksia: Koska tämä on vakuudeton laina, sinun ei tarvitse asettaa omaisuuttasi vakuudeksi.

  2. Joustavuus: Voit käyttää lainan mihin tahansa haluat, ei vain moottoripyörän ostoon.

  3. Nopea prosessi: Vakuudettoman lainan hakuprosessi on yleensä nopeampi kuin vakuudellisen lainan.

  4. Kilpailukykyiset korot: Monilla rahoitusyhtiöillä on matalat korot vakuudettomille moottoripyörälainoille.

 


Tee vertailua moottoripyörälaina-laskurin avulla

Lainalaskurin avulla voit nopeasti tarkastaa erilaisia lainavaihtoehtoja ja kuinka ne sopivat moottoripyörän ostamisen budjettiisi.

Lainasumma:

Korkoprosentti: %

Laina-aika (vuotta):

Kuukausierä:


Katso lainaesimerkki moottoripyörään

Seuraavaksi haluamme esitellä esimerkkitapauksen siitä, minkälaisia kuluja moottoripyörän hankintaan saattaa liittyä. On tärkeää huomata, että nämä laskut perustuvat hatuista vedettyihin lukuihin mutta kuitenkin niin, että ne mallintavat suhteellisen tarkasti oikeaa lainatarjousta.

Kun haet verkosta vakuudetonta lainaa moottoripyörään, nimelliskorko pyörii noin 10–20 prosentin välillä. Tässä välin on hyvä korostaa, että korko vaihtelee paljon ja riippuu hyvin monesta tekijästä. Nopeasti verkosta saatavien vakuudettomien lainojen korot ovat keskimäärin suurempia kuin esimerkiksi pankkien myöntämissä lainoissa.

Esimerkiksi vakuudettoman 10 000 euron moottoripyörän lainan todellinen vuosikorko on 19,40 prosenttia. Laina-ajaksi on merkitty viisi vuotta, jolloin lyhennyksiä on yhteensä 60 kappaletta. Jos tilinhoitomaksu on 10 euroa, niin tällöin kuukausieräksi tulee 253,18 euroa.

Korkojen osuudeksi tulee jopa 4 590,80 euroa, joten kyseessä on jo melko kallis moottoripyörälaina. Voit kuitenkin saada kilpailuttamalla todellisen vuosikoron vakuudettomiin lainoihin jopa 10 prosentin tietämille, jolloin korkokulut laskevat jo puoleen aikaisemmasta.


Laina-aika ja todellinen vuosikorko

Moottoripyörälainan laina-aika ja todellinen vuosikorko voivat vaihdella eri lainanantajien välillä. Laina-aika on yleensä 1-15 vuotta ja todellinen vuosikorko voi olla esimerkiksi 5-20%.

Laina-ajan pituus vaikuttaa suoraan kuukausittaisiin maksueriin: mitä pidempi laina-aika, sitä pienempi kuukausierä. Toisaalta pidempi laina-aika tarkoittaa myös enemmän maksettavaa korkoa pitkällä aikavälillä.

Todellinen vuosikorko sisältää kaikki lainasta aiheutuvat kulut, kuten koron lisäksi avausmaksun ja mahdolliset tilinhoitopalkkiot. Se antaa siis realistisen kuvan lainan kokonaiskustannuksista.

Molempiin tekijöihin voit vaikuttaa itse omilla valinnoillasi, mutta on tärkeää muistaa, että halvin laina ei välttämättä ole paras vaihtoehto. On tärkeää ottaa huomioon myös lainan ehdot, kuten mahdollisuus lyhennysvapaisiin kuukausiin tai varhaiseen takaisinmaksuun ilman lisäkuluja.


Lainaa moottoripyörään – tutustu erilaisiin lainatyyppeihin

Vippi moottoripyörään

On hyvä muistaa, että lainamarkkinoilla on paljon erilaisia vaihtoehtoja, mikäli olet hakemassa lainaa moottoripyörää varten. Lainatyyppi riippuu usein monista tekijöistä, kuten hakijan taloudellisesta tilanteesta tai lainan määrästä.

Jokaisella eri lainatyypillä on erilaiset hyvät ja huonot puolet, jotka kannattaa ottaa tarkoin huomioon. Joka tapauksesta markkinoilta voi varmasti löytää sellaisen moottoripyörälainan, joka sopii parhaiten omiin tarpeisiin.


Henkilökohtainen laina eli kulutusluotto

Ylivoimaisesti yleisin tapa rahoittaa moottoripyörä on henkilökohtainen laina yksityiselle, joka tunnetaan myös nimellä kulutusluotto. Sen voi saada ilman vakuutta tai vakuudellisena, joten vaihtoehtoja on monia.

Suurin osa niin sanotuista kulutusluotoista on kooltaan sen verran pieniä, että ne myönnetään ilman vakuuksia. Kulutusluotolla voi olla eri toimijoiden toimesta erilaisia nimiä, kuten pikalaina tai pienlaina, mutta käytännössä ne ovat perusperiaatteiltaan hyvin samanlaisia kertalainoja.

Esimerkiksi Vippi.org kautta voit saada helposti ja nopeasti tarjouksia kulutusluottoa varten. Mikäli juuri tämä lainatyyppi kiinnostaa sinua, kannattaa ehdottomasti laittaa hakemus vetämään.


Osamaksu – saa moottoripyörä heti käyttöösi ja maksa se erissä

Osamaksu on varmasti yksi yleisimpiä tapoja saada moottoripyöräluottoa. Monet moottoripyöriä jälleenmyyvät yritykset tarjoavat erilaisia osamaksuihin liittyviä ratkaisuja.

Yritys saattaa olla tehnyt yhteistyösopimuksen jonkin tunnetun luotonantajan kanssa, jolloin asiakas voi saada luottoa osamaksuja varten sitä kautta.

Hyvää tässä järjestelmässä on se, että usein osamaksusopimuksen voi saada melko hyvin ehdoin, jolloin moottoripyörän varsinainen hinta ei pääse karkaamaan käsistä. Osamaksulla maksaminen ei tietystikään ole ilmaista, mikä on tietysti tärkeää ymmärtää.

Hyvin usein osamaksun todellinen vuosikorko liikkuu noin 10–20 prosentin tuntumassa, joten eri tarjouksia kannattaa ehdottomasti vertailla.


Leasing tarjoaa helpon ja riskittömän vaihtoehdon moottoripyörän hankintaan

Leasing on suosittu valinta varsinkin yrityksille silloin, kun niillä on tarvetta hankkia moottoripyörä. Viime vuosina sen käyttäminen on yleistynyt myös yksityishenkilöiden keskuudessa.

Tämän lainatyypin keskeisin ajatus on siinä, että asiakas ei osta moottoripyörää omaksi, vaan vuokraa sen määräajaksi. Sopimuksen päätyttyä asiakkaalla on mahdollisuus lunastaa moottoripyörä itselleen, mikäli hän niin haluaa.

Leasing-sopimuksen suurin etu on siinä, että moottoripyörän hankintaan ei tällöin tarvitse suurta alkupääomaa. Asiakas maksaa kuukausittaista vuokraa, joka kattaa moottoripyörän käytön sekä mahdolliset lisäpalvelut, kuten huollot ja vakuutukset.

Kansanomaisemmin ilmaistuna liisaus on erittäin huoleton vaihtoehto, sillä sen käyttämisessä säästyy monilta eri päänvaivoilta. Mikäli etsit mahdollisimman helppoa, nopeaa ja yksinkertaista ratkaisua, leasing saattaa olla silloin paras vaihtoehto.

Huonoiksi puoliksi voidaan taas mainita se, että leasing-sopimuksen päättymisen jälkeen moottoripyörän käyttäjälle ei jää itselleen oikeutta siihen, mikäli hän ei ole valmis hankkimaan sitä tiettyjä rahasummaa vastaan itselleen. Toinen huono puoli on se, että pitkässä juoksussa liisaus saattaa olla huomattavasti kalliimpi vaihtoehto kuin perinteinen rahoituslaina.


Luottokortti tarjoaa lainaa kohtuullisin ehdoin

Luottokortti on myös hyvä vaihtoehto silloin, kun on pohtimassa sitä, miten rahoittaa moottoripyörän hankinta. Mikäli sinulla on asiat kunnossa oman pankkisi kanssa, voit aina hakea luottokorttia riittävän suurella luotolla.

Näin voit kuitata moottoripyörän hankinnan kerralla ja hoitaa siitä aiheutuneen velan lyhentämällä luottokortin saldoa kuukausittain.

Luottokortilla ostettaessa on syytä olla tietoinen siitä, että luottokorttikorot voivat olla melko korkeita verrattuna esimerkiksi pankin myöntämiin kulutusluottoihin. Tämä pätee varsinkin silloin, jos velkaa maksaa pidemmän aikaa, jolloin luontaisesti korkokulut ehtivät kasvaa suuriksi.

Luottokortti voi olla hyvä vaihtoehto silloin, jos sinulla on maksaa osa moottoripyörän hankinnasta aiheutuvista kuluista omista säästöistä. Mikäli ne eivät riitä, voit aina maksaa luoton puolelta osan ja maksaa lopun velan omaa tahtiasi pois.


Vippi moottoripyörään pankista

Pankit myöntävät lainaa eri tarkoituksiin, joista yksi on mahdollisuus hakea rahoitusta moottoripyörää vastaan. Pankeista voi saada myös vakuudettomia lainoja, mikäli rahasummat eivät kasva liian suuriksi.

Mikäli haluat yrittää saada pankkilainaa, todellisen vuosikoron suhteen edullisimmat lainat ovat hieman kooltaan suurempia. Jos olet hankkimassa esimerkiksi yli 10 000 euron moottoripyörää, silloin todellinen vuosikorko tipahtaa parhaillaan vain noin 5 prosentin tuntumaan.

Rahoita moottoripyörän osto


Moottoripyörän rahoitus – vältä näitä virheitä rahan lainaamisessa

Yleisimpiin virheisiin kuuluu varmasti se, että lainanottaja ottaa liian suuren lainan suhteessa omiin tuloihinsa. Tässä kohdin luotonmyöntäjät ovat myös tärkeässä asemassa, sillä hekään eivät välttämättä myönnä luottoa, mikäli se on selvästi liian kallis hakijalle.

On kuitenkin hyvä muistaa, että moottoripyöriä on eri hintaisia ja omat unelmat kannattaa pitää realistisina. Ellei uuteen moottoripyörään ole varaa, silloin voi aivan hyvin katsoa käytettyä vaihtoehtoa.

Oman talouden hallinta ja budjetointi on todella tärkeitä asioita silloin, kun on ottamassa lainaa. Jokaisen kannattaa pohtia tarkasti ja mahdollisimman rehellisesti sitä, kuinka suureen lainaan moottoripyörää varten on varmasti varaa.

Vaikka sinulla olisi säästöjä jonkin verran, niiden käyttäminen ei välttämättä ole järkevää siitäkin huolimatta, että lainaan liittyviä kustannuksia saisi painettua alas. Mikäli koko säästötilin käyttää moottoripyörän hankintaan, siitä saattaa aiheutua omat ongelmansa – yllättäviin menoihin on aina hyvä varautua.

Lisäksi moottoripyörän hintaan kannattaa lisätä noin 30–50 prosenttia erilaisia huoltoja tai oheisvälineitä varten. Voi nimittäin olla, että joudut uusimaan renkaita tai muita kuluvia osia melko pian hankinnan jälkeen.

Moottoripyörää varten joutuu ottamaan vakuutuksia, minkä lisäksi sen säilyttäminen saattaa maksaa enemmän tai vähemmän. Kaikki tällaiset lisäkulut on hyvä ottaa huomioon lainanlyhennyksiä laskettaessa. Muista laskea ne mukaan kuukausilyhennysten lisäksi kokonaiskuluihin, jolloin saa paremman kuvan moottoripyörän ylläpitämiseen menevästä rahasta.

Toisinaan jotkut ottavat moottoripyörälainan ilman, että he tekevät kunnon vertailua tai kilpailuttavat lainantarjoajia. Tämä saattaa näkyä siinä, että moottoripyörän loppuhinta on huomattavasti suurempi kuin silloin, jos sen olisi ostanut suoraan käteisellä. Mikäli haluat saada parhaan mahdollisen tarjouksen, silloin kannattaa tehdä vertailua eri lainantarjoajien kesken.


Muista vertailla myös moottoripyöriä – hanki paras juuri sinulle

Moottoripyörä kannattaa hankkia myös siten, että se varmasti vastaa omia tarpeita. On nimittäin eri asia hankkia pyörä esimerkiksi huviajelulle lähikaupunkiin kuin lähteä pidemmälle reissulle vaikkapa Keski-Eurooppaan.

Aloittelijalle saattaa olla parempi vaihtoehto valita sellainen moottoripyörä, jota on helpompi hallita ja jolla on mukava harjoitella. Myös moottoripyörän käyttötarkoitus vaikuttaa valintaan – esimerkiksi pitkien matkojen ajamiseen ja kaupunkiajoon soveltuvat eri pyörätyypit.

Varsinkin aloittelevien motoristien kannattaa tehdä huolellista taustatyötä, kun he on ottamassa lainaa moottoripyörään. Toisin sanoen taustatyöhön ja asioiden tutkimiseen kannattaa varata kunnolla aikaa siitäkin huolimatta, että kaasujalkaa väpättää.

Vertailua ja pohdintaa kannattaa tehdä myös uuden ja käytetyn moottoripyörän välillä. Uusi moottoripyörä on todennäköisesti hyvässä kunnossa, koska sillä ei ole ajettu aikaisemmin. Lisäksi takuu on yleensä voimassa, joten luvassa on melko huolettomia kilometrejä.

Uusimmissa malleissa on usein myös viimeisintä teknologiaa, mikä on esimerkiksi turvallisuuden kannalta tärkeä asia.

Huonot puolet on taas siinä, että uudet moottoripyörät maksavat maltaita ja niiden arvo laskee välittömästi, kun ajat sillä ensimmäiset kilometrit.

Käytettyjä moottoripyöriä ei myöskään kannata kuitenkaan laskea pelistä ulos, sillä niillä on taas omat etunsa. Hyvin pidetty laadukas pyörä on varma peli myös silloin, kun kilometrejä on takana – edellyttäen kuitenkin, että siitä on myös pidetty huolta.

Budjetoi rahan lisäksi myös aikaa moottoripyörän hankintaan ja vertailuun, äläkä tartu ensimmäiseen vastaantulevaan tilaisuuteen. Sama pätee tietysti myös moottoripyörälainaan, jota voit kätevästi hakea tämän sivuston kautta.

Teet huomattavasti paremman taloudellisemman päätöksen, kun ostat suoraan sellaisen moottoripyörän, joka sopii juuri sinulle parhaiten. Tällöin sen vaihtamista ei tarvitse heti ajatella, mikä taas säästää sekä aikaa että vaivaa.


Lainaa moottoripyörään – hyvät ja huonot puolet

Lainan ottamisessa moottoripyörää varten on se merkittävä etu, että voit saada lainapäätöksen nopeasti ja pyörän käyttöösi vain muutamassa päivässä. Monille tämä on yksi tärkeimpiä asioita, sillä silloin ei tarvitse odottaa ja säästää tarvittavaa rahasummaa pitkään.

Lainaaminen antaa sinulle vapauden nauttia uudesta pyörästäsi siis välittömästi, minkä lisäksi se antaa joustavuutta budjettiin. Jos sinulla on kiikarissa jokin todellinen helmi, mutta rahoista puuttuu muutama tuhat euroa, pienellä luotolla tämä tilanne on korjattavissa hetkessä.

Asioilla on kuitenkin aina myös huonot puolensa – rahan lainaamisessa se liittyy lähes aina lainan kuluihin. Korot voivat aiheuttaa tilanteen, jossa lainanlyhennykset kasvavat liian suuriksi, eikä varaa moottoripyörän hankintaan vain yksinkertaisesti ole.

Riippuen lainan suuruudesta ja laina-ajasta moottoripyörälaina vaatii myös pitkää ajallista sitoutumista.

Lisäksi velkaantumisen aste saattaa lähteä käsistä, jolloin seurauksena on maksuvaikeudet ja pahimmissa tapauksessa luottotietojen menetys. Kun otat vippiä moottoripyörään, muista aina se, että kulutaso pysyy hallittavissa olevalla tasolla.


Usein kysytyt kysymykset

Voit hakea moottoripyörän rahoitusta monilta eri lainantarjoajilta tämän sivuston kautta. Nykyään lainan hakeminen on kätevää netin kautta, sillä tarjontaa riittää melkoisesti.
Ennen lainan ottamista on tärkeää pohtia omaa taloudellista tilannetta ja sitä, tarvitseeko moottoripyörää todella. Vertaile eri lainavaihtoehtoja, kuten korkoja ja laina-aikoja, ja käytä lainalaskuria suunnitellaksesi lyhennyksiä.
Vakuudeton moottoripyörälaina tarkoittaa sitä, että lainaa myönnetään ilman erillistä vakuutta, kuten erilaista reaaliomaisuutta. Tällaiset lainat ovat yleensä helpommin saatavilla, mutta niillä on myös korkeampi korko, koska lainanantajalle aiheutuu suurempi riski rahan lainaamisesta.
Vältä liian suuren lainan ottamista suhteessa tuloihisi ja tee realistinen budjetti moottoripyörän hankinnalle. Tee huolellista taustatyötä, vertaile lainatarjouksia ja valitse huolella sellainen moottoripyörä, joka vastaa omia tarpeitasi parhaiten.

 

 

 

 

 

 

 

Sisällysluettelo


Viimeksi muokattu: